Erilaisista tietoisuudentiloista

Erilaisista tietoisuudentiloista

Ajattelin hieman kertoa omaa näkemystäni tietoisuuden tiloista ja miksi meillä kaikilla on erilaiset tietoisuuden tilat.

Mitä tietoisuus sitten on?

Tietoisuus on kykyä oivaltaa sellaisia asioita, joista ei ole opittu mistään, eikä niistä välttämättä ole aikaisemmin keskusteltukaan. Kun kuulet jotain uutta ja ymmärrät heti että ahaa näin se muuten on. Sinusta tuntuu varmalta että nythän se asia selkisi, juurikin näin se on, tai sitten hieman epäilevämpi asenne et ahaa voisikohan se olla näin?

Edellä mainitut tuntemukset ovat kaikki merkkejä siitä, että tietoisuutesi on hereillä ja olet vastaanottavainen kaikille uusille asioille. Tällöin ylempi hengen osa ohjaa Sinua ja voit oivaltaa paljon uusia asioita lyhyessä ajassa. Silloin olet korkeimman osasi ohjauksessa ja asiasi ovat hyvin siltä osin.

Entä jos näin ei ole ja tuntuu kuin tavallaan vastustat kaikkea uutta ja erilaista. Silloin toimintaasi ja ajatusmaailmaasi ohjaa vielä persoona eli toimintasi on usein epävarmempaa ja pelon sekaista toimintaa, jossa välillä ei ole päätä eikä häntää, jos näin voisi sanoa.

Miten sitten korjata toimintaa varmemmaksi ja löytää oma tietoisuus ja päästä tietoisuuden ohjaukseen?

Ensimmäinen suositeltava toimenpide on meditaation aloittaminen, eli aloitetaan jonkinlainen hiljentyminen ja mahdollistetaan hiljentymisen kautta intuitiivisten herätteiden tuleminen päivätajuntaan.

Sitten tärkeää osaa näyttelee myös erilaiset harjoitukset, jooga, tanssi, liikunta, jne.

Ruokavalion osuutta ei myöskään voi vähätellä, koska ruoka on se aines, josta me rakennamme oman kehomme, tämän väliaikaisen temppelimme. Emme tee taloakaan halvimmista raaka-aineista tai erilaista jätteistä, varsinkaan jos hyvää taloa olemme rakentamassa.

Puhdas mahdollisimman luonnonmukainen raakaravinto on paras vaihtoehto, mahdollisesti talviaikaan lämmitetyillä kasviksilla täydennettynä. Liha laskee tietoisuutta, kala sumentaa sitä, mutta kasvikset nostavat bioenergiansa vuoksi tietoisuutta ja etenkin raakana nautittuna.

Tärkeää on myös löytää muita samankaltaisia henkilöitä, jotka tukevat muutostasi ja antavat esimerkkien kautta vinkkejä sekä uusia ajatuksia kokeiltavaksi.

Muista että muutos lähtee aina itsestä, muut voivat vain auttaa Sinua. Pitäisi osata myös pyytää apua.

Asko Nummela
Forssa

 

Meillä kaikilla on siis erilaiset tietoisuuden tasot, eikä meidän tarvitse kilpailla kenenkään kanssa sen suhteen, vaan ajatuksena on oman tietoisuuden tason nostaminen.

  • Suosittelen myös tutustumaan Tähteläiset lehteen. Lehdestä voit löytää kasvullesi sopivia artikkeleita ja saada elämääsi tärkeitä vinkkejä.
  • Tähteläisten yhteisöstä taas löydät muita samankaltaisia henkilöitä turvaamaan matkasi www.yhteiso.tahtelaiset.com
  • Tähteläisten portaalista löytyy myös henkisiä auttajia matkallesi.
  • Valoa ja tietoisuutta matkallesi <3

Asko Nummela

Numfidea
www.numfidea.fi